Crocodiles edustus
Juniorit
Crocodiles naiset
Cheerleaders
Cheerleaders uutiset   Lajiesittely   Vanhemmille   Mukaan harrastamaan   Valmentajat   Cheertoimijat   Kuvagallerioita

Babacos 12-15v

on juniori-ikäisten edustusjoukkueemme. Joukkueessa on mukana n.30 taitavaa tyttöä. Tämä iloinen ja energinen porukkamme esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa ja onkin varma ja vakuuttava ryhmä esiintymään suuriin ja pienempiin tilaisuuksiin. Tällä määrällä positiivista energiaa yleisöstä ei kukaan jää kylmäksi. 


Joukkue harjoittelee neljä kertaa viikossa. Harjoitukset koostuvat kahdenlaisista harjoituksista: akrobatia- sekä lajiharjoituksista. Apuna akrobatiaharjoituksissa joukkue käyttää airtrackia, erilaisia patjoja sekä trampoliinia. Babacoseille järjestetään lisäksi erilaisia treenileirejä pitkin vuotta.

Tänä vuonna joukkue osallistuu May Madness kilpailuihin sekä SM-karsintoihin. Joukkueen tavoitteena on päästä jatkoon SM-karsinnoista.

Joukkueeseen pyritään alkuvuodesta ja syksyllä avoimien karsintojen kautta, mutta aiempaa laji- tai voimistelutaustaa omaavilla on mahdollisuus karsia mukaan ottamalla valmentajaan yhteyttä myös kesken kauden.

Kesäisin tyttöjä nähdään tuttuun tapaan myös Crocodilesin kotipeleissä kannustamassa. Kaudella 2013-2014 esiinnyimme myös Lapuan Korikobrien peleissä.

CHEER2017

 

"White, Black, Green, so what's your favourite team?"

2012-11-13 11.27.39 

Babacos joukkueessa kaudella 2017 mukana:

Emma T

Ann-Sofia H

Neea H

Sanni P

Charlotte K

Iida H

Inka L

Julia P

Liina S

Milla B

Maria H

Nella T

Pinja K

Sara S

Viivi S

Isabella L

Veera V

Johanna S

Jenna S

Lumina H

Heini M-V

Viivi K

Gemma H

 

Joukkueen harjoitusajat:

 Maanantaisin klo 17.00–19.00 Pajuluoman koulu

Tiistaisin klo 18.00–20.00 Pajuluoman koulu

Torstaisin 19.00-20.30 Monitoimihalli

Sunnuntaisin 19.30-20.30 Pajuluoman koulu

 

Valmentajat:

Joanna Taipalus, Jonna Kangas ja
Lotta Nykänen

 

Joukkueenjohtajat:

Heidi Siniluoto ja Maiju Syrjälä

crocodiles.babacos@gmail.com


Kaikissa joukkuetta koskevissa asioissa pyydämme olemaan ensisijaisesti yhteydessä joukkueenjohtajiin.

 

CHEER2017 

Meitä voit seurata myös instagramissa @crocodilesbabacos

 

 

 


  • mainos__05
  • mainos__07
  • mainos__06
  • plu
  • mustajarvenliikenne
  • eepee
  • amarillo
  • abc
  • joupiska
  • epkk
  • se
  • pop
  • orat
  • marttilankortteeri
  • komiakaupunkiseutu
  • tuoretie
  • tms

 

  • tt-2
  • Eevia main logo circle
  • sponssibox

 

  •                                  Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Eevia main logo circle