26.05.2014
Cheerleaderit täydentävät joukkueitaan!
KARSINTAINFO
Karsinnat järjestetään Monitoimihallilla maanantaina 16. ja tiistaina 17. kesäkuuta. Jokainen harrastaja saa itse päättää mihin joukkueeseen karsii. Mukana voi olla vain yhdessä joukkueessa kerrallaan. Syksyllä starttiryhmät aloittavat taas toimintansa, mikäli joku harrastajista ei halua karsia mihinkään alla esitellyistä joukkueista. Karsintoihin tarvitset mukaan vain treenivaatteet ja reippaan asenteen! Kenenkään ei tarvitse yksin esitellä taitojaan vaan karsinnoissa treenataan aivan kuten normaalisti harjoituksissa. Paikalla on valmentajien lisäksi joukkueenjohtajia ja muita seuratoimijoita jotka vastailevat mahdollisiin kysymyksiin. Karsinnoissa voit osallistua kahden eri ikäryhmän karsintaan ikärajojen puitteissa (esimerkiksi vuonna 2002 syntynyt voi osallistua sekä minien että junnujen karsintaan), kunhan muistat ilmoittaa molempien joukkueiden jojoille, kummassa joukkueessa jatkat harkkaamista jos sattuu että saat paikan molempiin joukkueisiin.
Kilpaileviin joukkueisiin karsivat huom! Mikäli otat joukkuepaikan vastaan kilpailevassa joukkueessa, sitoudut joukkueen harjoituksiin ja maksuihin syyskaudeksi.
JUNNUJEN KARSINNAT Junnuihin voi karsia vuosina 1998-2002 syntyneet harrastajat. Junnuikäisille tarkoitettuja ryhmiä on tarjolla kolme; aloittelijoiden ja edistyneiden harrastajien cheerjoukkueet sekä tanssijoukkue. Aloittelijajoukkueessa harjoitellaan 2-3 kertaa viikossa laji- ja akrobatiataitoja. Aloittelijajoukkue ei osallistu kilpailuihin tämän vuoden puolella. Edistyneempien joukkue treenaa aloittelijajoukkuetta useammin, noin neljästi viikossa. Edistyneiden joukkueella on tavoitteena yhdet kilpailut syyskaudella. Tanssijoukkue treenaa 3-4 kertaa viikossa laji- ja akrobatiataitoja ja kilpailee syyskaudella. Tanssijoukkueeseen ei suoriteta karsintoja monitoimihallilla, mutta kaikki kiinnostuneet voivat olla yhteydessä suoraan joukkueenjohtajaan heidi.crococheer@gmail.com. Junnujen karsinnat pidetään Monitoimihallilla maanantaina 16.6. klo 17-19.
SENNUJEN KARSINNAT Sennuihin voi karsia vuonna 1999 syntyneet ja sitä vanhemmat harrastajat. Sennuryhmiä on vain yksi, joka treenaa kolmesti viikossa laji- ja akrobatiataitoja. Sennut osallistuvat Kauhajoen Syyskilpailuihin 4.10. yhdistettyyn sarjaan, jossa voimassa on SM-tason tyttöjen säännöt. Sennujen karsinnat pidetään Monitoimihallilla maanantaina 16.6. klo 19-21.
MINIEN KARSINNAT Mineihin voi karsia vuosina 2001-2007 syntyneet harrastajat, mutta alle 9-vuotiaat menevät automaattisesti aloittelijajoukkueeseen. Vuosina 2001-2005 syntyneillä on mahdollisuus karsia edistyneiden joukkueeseen. Aloittelijajoukkue treenaa 2 kertaa viikossa laji- ja akrobatiataitoja eikä joukkue osallistu syyskaudella kilpailuihin. Edistyneiden joukkue treenaa neljästi viikossa laji- ja akrobatiataitoja ja joukkue osallistuu Super Cheer –kilpailuihin Vantaalla 15.11. Minien karsinnat pidetään Monitoimihallilla tiistaina 17.6. klo 17.30-19.30.
Mikäli karsinnoista ilmenee kysyttävää, olethan rohkeasti yhteydessä toimisto.crococheer@gmail.com
Mikrojoukkueet lomailevat kesän ajan ja aloittavat toimintansa jälleen syksyllä. Mikrojoukkueisiin ei karsita, vaan jokainen lajista kiinnostunut on tervetullut aloitamaan harrastuksen suoraan mikrojen starttijoukkueeseen Starlightsiin.
Syksyllä pyörähtävät jälleen käyntiin myös mini- sekä junnuikäisten starttijoukkueet, joihin lajin aloittavat voivat ilmoittautua suoraan mukaan.
Starttijoukkueiden syyskauden aloitusajankohdasta uutisoimme myöhemmin loppukesästä.
|