26.07.2011
Lakeuden Lähivakuutus liittyi kovaan seuraan
Lakeuden Lähivakuutus liittyi kovaan seuraan
Yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin. Lakeuden Lähivakuutus on solminut yhteistyösopimuksen Seinäjoki Crocodilesin kanssa vuodelle 2011. Sopimus sisältää option jatkosta kahdelle seuraavalla vuodelle. Koska yhteistyö on vasta aloitettu, on se vielä pienimuotoista, mutta kokemukset ovat olleet jo nyt hyviä.
”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön. Vaikka kyseessä on tuore kumppanuus, on alku ollut erittäin lupaava”, sanoo Sirpa Hakala-Ostensen Lakeuden Lähivakuutuksesta. Yhteiskuntavastuu on tärkeä osa koko Lähivakuutus-ryhmän toimintaperiaatteita. Lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen edistäminen on tärkeää myös Lakeuden Lähivakuutukselle, joka haluaa tukea erityisesti juniori- ja nuorisoliikuntaa, sarjajoukkueita unohtamatta. ”Crocodiles on menestyvä ja ylpeästi eteenpäin katsova seura. Haluamme olla mukana edistämässä Etelä-Pohjalaisten joukkueiden ja seurojen toimintaa ja menestystä alueellamme. Crocodiles on myös menestynyt tällä kaudella erittäin hyvin pääsarjassaan, joten onnittelumme ja menestystä myös jatkoon!” Sirpa kannustaa. Lakeuden Lähivakuutus on täysin asiakkaidensa omistama vakuutusyritys, joka tarjoaa paikallista ja henkilökohtaista vakuutuspalvelua lähellä asiakkaiden elämää ja arkea. Palvelemme kaikissa vakuuttamiseen liittyvissä asioissa. Meiltä saat kätevästi myös kaikki nuoren urheilijan vakuutukset, kuten sairauskuluvakuutuksen, tapaturmavakuutuksen ja matkavakuutuksen. Lisäksi neuvomme ja opastamme turvallisuuteen ja vahinkojen ennaltaehkäisemiseen liittyvissä kysymyksissä sekä hoidamme asiakkaidemme ajoneuvojen rekisteröintipalveluita. Kuulumme valtakunnalliseen Lähivakuutus-ryhmään, joka edustaa Suomen vanhinta vakuutustoimintaa. Pitkäjänteinen asiakkaiden palveleminen ja asiakkaista huolehtiminen on aina ollut toimintamme perusta. Paikallisuus ja tyytyväiset asiakkaat ovat vahvuutemme nyt ja tulevaisuudessa.
|