15.08.2011
D- ja E-juniorit jälleen voittoihin
D- ja E-juniorit jälleen voittoihin
Oulussa lauantaina järjestetyssä turnauksessa Crocojen D-junnut voittivat SM-sarjassa Jaguaarit lukemin 51-0 sekä TAFTin 60-0. E-juniorit puolestaan voittivat Roostersin 44-6 sekä Butchersin 12-6.
Valmentajien turnausraportti: E-nuoret. Pojat olivat "ohkaisella" pelaajamäärällä matkassa loukkaantumisien vuoksi. Ei liiemmin ollut vaihtomiehiä ja muutamat pelasi eri pelipaikalla kun normaalisti. Kuitenkin E-nuoret jatkaa tappiotonta putkeaan tällä kaudella. Ensimmäinen ottelu Roostersia vastaan oli Croco- poikien täydessä hallinnassa pois lukien ensimmäiset viisi minuuttia. Vastuuta otti joka poika ja se myös näkyi kentällä. Hienointa tosiaankin on se, että ihan jokainen "kolli" tietää mitä kentällä tekee ja minkä vuoksi. Toinen ottelu sitten Porvoota vastaan oli todella tiukkaa vääntämistä. Välillä osa pelaajistamme joutui hieman puremaan poskea ja ottamaan vauhtia uudelleen. Peli oli kaksijakoinen, ensin Porvoo teki maalin ja hallitsi peliä, meillä kone hieman yski. Ennen puoliaikaa tehtiin kavennus ja tauolla olikin hieno nähdä kuinka pojat heräsivät. Toinen puoliaika oli Crokojen hallintaa vaikka vain kerran maali tehtiinkin. Lopussa oli vielä loistavakin mahdollisuus lisätä johtoa. Jokaiselle pojalle vielä kiitokset teoistaan ja tuosta on hyvä jatkaa. D-nuoria oli enemmän mukana kun nuorempia. Toki kotiin jäi loukkaantuneita ja kuumesairaita poikia. Eniten valmentajille meinasi harmaita hiuksia tulla pelinrakentajan loukkaantumisesta torstain treeneissä. Kuitenkin poikien asenteesta ja pelinrakentajankin asenteesta kertoo se positiivinen yllätys, mikä meitä koitti aamu viideltä. Kyseinen sankari oli päättänyt yön aikana, että pelit eivät pelaamatta jää ja saapui linja-autolle, hammasta purren. Ensimmäinen peli Jyväskylää vastaan ei vielä tarjonnut katsojille mitään erikoista. Pojat hoitivat peliä rutiinilla. Oli jopa varaa tiputella palloa silti selvästi peliä vieden ja halliten. Puolustus oli raudanluja ja oliko niin, että vastustaja sai kerran kaksi uudet yritykset. Hyökkäyksessä melkein kaikki toimi ja jokainen poika hoiti ruutunsa loistavasti. Jyväskylä ottelu kuitenkin toimi hyvänä herättäjänä seuraavaan otteluun. Crocodiles - TAFT pelissä sitten nähtiin kauden parasta pelaamista. Noin hereillä ja voitontahtoisena ei kyseisiä poikia ole tällä kautta vielä nähtykään. Vastustaja oli huomattavasti paljon parempi kuin luvut osoittaa, todella paljon parempi. Meidän sankarit vai esitti pelissä sellaisia otteita ja pelaamista, mitä valmentajat ei tällä kaudella ole pojista nähnyt. Hyvä pojat. Sarjataulukossa Croco- nuoret ovat tällä hetkellä toisena, yhdellä tappiolla. Seuraava ja viimeinen runkosarjan turnaus on Helsingissä parin viikon päästä, jossa kohdataan sarjaa puhtaalla pelillä johtava Roosters sekä Helsinki 69ers. Tuossa turnauksessa vasta ratkeaa joukkueiden lopulliset sijoitukset Seinäjoella pelattavaan finaaliturnaukseen. Kaikki kuitenkin on vielä omissa käsissä ja pojilla henki päällä. Kiitokset valmennuksen ja joukkueenjohtajien puolesta kaikille pojille loistavasta suorituksesta t. Valmentajat
|