30.08.2011
D-nuoret välieriin, E-nuorille avaustappio
D-nuoret välieriin, E-nuorille avaustappio
D-nuoret sijoittuivat SM-sarjan runkosarjassa neljänneksi. 10.9 Seinäjoella pelattavan lopputurnauksen välierässä vastaan tulee Roosters.
Valmentajien turnausraportti: D-nuoret: Lauantaina käytiin D-junioreiden SM-sarjan viimeinen turnaus Helsingissä. Turnaus käytiin todella haasteellisissa olosuhteissa. Kentällä hellettä sen 30 astetta ja ensimmäinen peli klo 10.30, josta jokainen osaa arvata hereilläoloasteen tuohon aikaan aamusta. Kuriositeettinä voisi tietenkin heittää vielä sen, että Vantaan joukkue aloitti pelinsä klo 13.30! Pitkän matkalaisia kun ovat. =) Ensimmäisessä pelissä D-nuorilla oli panoksena runkosarjan sijoitus sijoille 2-3. Peli alkoi Croco -poikien komennossa ja niin mentiin aina puoliajalle astikin. Vaikka koneet kävivät puolella teholla jokaisella sankarilla. Silmiinpistävää oli omien virheiden määrä, pallot eivät pysyneet käsissä ja peli oli muutenkin puolilla valoilla menemistä. Oltiin jopa muutaman jaardin päässä 69ersin maalista mutta fumblen myötä jäi maali syntymättä ja 69ers pääsi hyökkäämään. Vaikka peli hävittiin, ei ole mitään syytä painaa päätä pensaaseen. Seuraavassa pelissä vastaan tuli Roosters. Sarjajohtaja pelasi tasollaan ja meidän pojat olivat heränneet kunnolla. Puoliajalla mentiin Croco -poikien johtaessa. Puolustus oli saanut todella loistavasti pidettyä Roosterssin hyökkäyksen kurissa ja ennen kaikkea heidän vikkeläkinttuisen pelinrakentajan samalla. Roosters -pelissä pojat joutuivat pelaamaan pelipaikoilla, joita eivät kesällä olleet tehneet pelinrakentajamme Teemun rikottua nivusensa aamun ensimmäisessä pelissä. Palloa kantoi enemmän laitahyökkääjänä toiminut Laitilan Kalle ja peliä johti keskushyökkääjä Luurin Juha. Jokainen poika pelasi 100 % paremmin kuin aamun ensimmäisessä vaikka pelasivatkin eri pelipaikoilla. Kahdella hävityllä pelillä on Crocojen runkosarjan sijoitus 4. Samoissa pisteissä kaksi edellistä mutta keskinäisten pelien mennessä sopivasti ristiin on sijoitus tuo. Seinäjoen lopputurnauksessa ensimmäiseen peliin astuu vastaan Roosters. Sen pelin voittaja menee SM-finaaliin ja hävinnyt osapuoli pronssi otteluun. Tulkaa kaikki kannustamaan 10.9 lauantaina pojat finaaliin! E-nuoret: Pojat pelasivat kaksi peliä. Bulldogsit voitettiin selvästi. Ottelussa ei missään välissä ollut epäselvää kumpi pelin voittaa. Jontun johdolla pojat pelasivat hienoa heitto- ja juoksupeliä, pelin lähes aina myös onnistuessa. Hyökkäyksen pelit kutsui kentällä Juhani Koivumäki, joka oli meitä kahta auttelemassa poikin kanssa. Bulldogs oli huomattavasti pienempi joukkue, mitä meidän pojat ja kuten monesti ennenkin, pelit voitetaan tai hävitään linjalla. Tuossa olimme huomattavasti fyysisempiä. Niin hyökkäyksestä kun puolustuksesta pitää nostaa ylös kaikki kentällä olleet seitsemän sankaria. Sillä loukkaantumiset ja viimehetken sairastumiset olivat jättäneet kaikki muut sankarit Seinäjoelle. Illan viimeinen ottelu tuttua Porvoota vastaan olikin sitten ihan toisenlainen ottelu. Porvoo onnistui pelissään paremmin ja aiheutti meidän E-nuorille kauden ensimmäisen tappion. Voittaen maalilla Croco- pojat. Oliko syynä aikainen herätys vai 6 tunnin odottelu ensimmäiseen peliin tai mikä tahansa, oli Porvoo hienokseltaan askeleen edellä meitä. Saattoi osansa olla myös liian helpolla ensimmäisellä pelilläkin. Porvoo - Crocodiles peli ei tarjonnut kummankaan hyökkäyksen osalta mitään erikoisuuksia, puolustusten pelatessa loistavasti. E-poikien ei tosiaankaan kannata laittaa päätä pensaaseen. Kausi on ollut loistava ja jokaiselle joukkueelle tulee tappio jossain välissä, niin se vain on. E-nuorten kausi myös päättyy 10.9 Seinäjoella. Pojilla on kaksi peliä jäljellä ennen hyvin ansaittua pientä hengähdystaukoa. Kausi on ollut pojille todella pitkä. Nuorille miehille ei voi kun hattua nostaa kuinka ovat kauden aikana kehittyneet.
|