Crocodiles edustus
Juniorit
Crocodiles naiset
Cheerleaders
Uutiset 2012   Uutiset 2011   Uutiset 2010   Uutiset 2009   Uutiset 2008   Uutiset 2007

Uutiset 2012

08.08.2012
Puheenjohtajan Blogi

Puheenjohtajan blogi

Lomakauden kääntyessä loppusuoralle kävimme puolisoni kanssa katselemassa isojen areenoiden konsertteja etelämpänä. Red Hot Chili Peppers katsottiin Tallinnan laululavalla, kun Tampereen liput olivat loppuneet jo aikoja sitten. Tulipa nähtyä hiukan Suomenlahden eteläpuolen palvelutaso ja jonotuskulttuuri. Laululavalla tunnelma oli mahtava ja bändi oli kovassa iskussa.

Seuraava päivä matkustettiin Helsinkiin Olympiastadionille pomoa kattomaan. Ja olihan keikka. Olen käynyt monissa isoissakin kisoissa ja Bruce Springsteenin Helsingin keikka oli kyllä parhaita mitä olen nähnyt. Rinnalle kipuaa ainoastaan AC DC 2000-luvun alun Helsingin stadion keikallaan. Musiikki on, niin kuin urheilukin, hieno yhdistävä tekijä ihmisten elämässä.

Samaa tunnelmaa löytyy lähempääkin, Crocodilesin kotikentältä. Ei ehkä yhtä isoja ihmismääriä, mutta tunnelmaa kyllä. Oli sitten kyseessä junnujen matsi tai edustuksen matsi, tunnelma on ollut hyvä ja kannustava. Cheerleadereiden mukana olo on ollut mukavaa seurattavaa edustuksen matseissa, kun kannustus on aitoa ja vilpitöntä. Cheerleadereiden toiminta Crocodiles otteluissa on saanut tunnustusta myös kauempaa. Onhan Urho TV näyttänyt matseja jo 3kpl Joupiskalta tänä vuonna.
 
Juniorien kausi alkoi A-nuorten SM-pronssilla keväällä ja nyt näyttää tosi hyvältä muissakin juniorisarjoissa. C-nuoret varmisti juuri kotiedun playoffeihin. B-nuorilla mitalipelit ovat myös aivan mahdolliset. Uusia pelaajiakin on kentille ilmaantunut ja kyselyjä tulee kokoajan lisää. Kesän pallokoulu on otettu hyvin vastaan ja treeneissä on ollut kymmeniä treenaajia. Voisi sanoa, että lajimme ja seuramme on nosteessa.
 
Cheerleaderien kilpailukausi painottuu enemmän syksyyn ja kevääseen. Croco cheerleaderit aloittavat hiukan hiljaisemman kesäajan jälkeen treenit elokuussa. Nuorimmat 4-8v harrastajat aloittavat 12.8. klo 13.30 tutustumisella lajiin Ala-kylän koululla. Seinäjoelle on saatu valtakunnalliset Cheerleaderien syyskisat järjestettäväksi la 29.9. Kisoihin odotetaan yli 1000 harrastajaa ja Seinäjoki areena toimii kisojen näyttämönä. Näistä kisoista myöhemmin lisää, mutta laittakaa jo nyt allakkaan päivämäärä muistiin.  Talkooapujakin kisoihin tarvitaan runsaasti.
 
Liigajoukkueen seuraava kotipeli on playoff-ottelu, joka pelataan todennäköisesti Su 19.8.klo 18.00 Joupiskalla. Vastaan astuu todennäköisesti Roosters Helsingistä. Tämäkin ottelu tulee myös Urho TVstä.
 
Ei muuta kuin jalkaa liikkeelle ja urheilemaan.


Takaisin uutisiin


  • mainos__05
  • mainos__07
  • mainos__06
  • plu
  • mustajarvenliikenne
  • eepee
  • amarillo
  • abc
  • joupiska
  • epkk
  • se
  • pop
  • orat
  • marttilankortteeri
  • komiakaupunkiseutu
  • tuoretie
  • tms

 

  • tt-2
  • Eevia main logo circle
  • sponssibox

 

  •                                  Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Eevia main logo circle